Innovatiivista mukavuutta vuodesta 1926
Ruotsalainen sänkyvalmistaja DUX aloitti toimintansa lähes sata vuotta sitten. Edelleen se tarjoaa nukkujille ylivertaista mukavuutta yhdistämällä innovatiivisen suunnittelun ja käsityötaidon.
Sanat: Ben Thomas, Sleeper Magazine
Kun ruotsalainen suklaamestari Efraim Ljung matkusti vuonna 1924 Chicagoon liikematkalle, hän ei tiennyt, että Malmöhön palattuaan hän jättäisi makeiset ja ryhtyisi valmistamaan sänkyjä. Yritystä johtavat nyt neljä hänen lastenlastenlastaan.
Tarina kertoo, että reumasta ja usein myös univaikeuksista kärsivä Ljung heräsi chicagolaisessa hotellissa virkistyneenä rauhallisen yöunen jälkeen. Uteliaisuudesta hän avasi patjan linkkuveitsellään ja katsoi, mitä patjan sisällä oli. Patjan sisus muodostui joustavien teräsjousien verkostosta. Ljung ompeli kankaan varovasti takaisin yhteen, mutta näky säilyi selkeänä hänen mielessään.
Sinä hetkenä hänen kiinnostuksensa siirtyi suklaasta patjoihin, ja hän alkoi tehdä kokeiluja eri vahvuisilla teräsjousilla, joiden jäykkyys vaihteli. Kaksi vuotta myöhemmin syntyi kaikkien aikojen ensimmäinen DUX-sänky, jonka innovatiivinen jousijärjestelmä reagoi nukkujan kehon paineeseen ja painoon tuhansien toisiinsa liitettyjen jousien ansiosta. Samaa mukavuuteen perustuvaa lähestymistapaa sovellettiin 1960- ja 70-luvuilla kalusteisiin, kun Ljungin poika Erik herätti maanmiehensä Bruno Mathssonin suunnittelemat kalusteet henkiin. Tuolloin syntyneistä huonekaluista Jetson ja Pernilla 69 ovat edelleen mukana DUXin mallistossa tuoden siihen selkeää skandinaavista ilmettä.
Perhe on vaalinut Efraimin suunnittelufilosofiaa kehittämällä tuotteita, jotka ovat mukavia, toimivia ja pitkäikäisiä. "Visiomme ytimessä on aina ollut ajatus tuottaa parasta mahdollista mukavuutta ja vaalia käsityötaitoa", sanoo neljännen sukupolven toimitusjohtaja Henrik Ljung tehdaskierroksella Sösdalassa. Pieni käsityöläisten tiimi valmistaa tehtaalla tuoleja ja pöytiä hotelleille, ravintoloille ja vähittäiskaupan asiakkaille ympäri maailmaa. "Olemme ylpeitä perinteisistä menetelmistämme", Ljung jatkaa. "Se ei kuitenkaan tarkoita, ettemme huomioisi uusia tekniikoita."
Teknologialla on suuri merkitys Portossa, jossa DUX on valmistanut sänkyjä ja verhoiluja yli 30 vuoden ajan. Käytössä ovat CAD-ohjelmistot ja CNC-leikkuukoneet, minkä lisäksi suuria kangasmääriä leikataan käsin. Pitkien perinteiden ja innovaatioiden yhdistelmä on tuonut markkinoille alan huippuinnovaatioita, kuten vaihdettavan petauspatjan ja Pascal-järjestelmän, joka koostuu siirrettävistä jousikaseteista. Kasettien ansiosta sängyn tukevuus voidaan sovittaa yksilöllisesti. Patentoitu järjestelmä on saanut nimensä ranskalaisen matemaatikon ja tutkijan Blaise Pascalin mukaan. Asiakas voi valita pehmeän, keskikovan, tukevan tai erittäin tukevan kasetin kehonsa tuentarpeen mukaan. Jousitus on suunniteltu sopimaan kehon kolmeen mukavuusalueeseen: hartiat, lantio ja jalat. Hotellien osalta se tarkoittaa, että sängyt voidaan mukauttaa yksittäisten vieraiden mieltymysten mukaan, mutta kasettijärjestelmä myös pidentää sänkyjen käyttöikää. Jos jouset kuluvat tai alkavat roikkua, vain osa järjestelmästä täytyy vaihtaa koko patjan sijaan. "Olemme kehittäneet tarjontaamme vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin", Ljung kertoo. "Nykyään panostamme enemmän kestävään kehitykseen ja ympäristönsuojeluun."
DUX-tuotteiden komponenttipohjainen luonne ja valmistuksessa käytetyt materiaalit auttavat myös suojelemaan maapalloamme, sillä tuotteemme kestävät aikaa. Esimerkiksi sänkyjen pohjat on valmistettu Pohjois-Ruotsissa hakatusta puusta. Kylmien talvien vuoksi puun kasvu on hidasta ja männystä tulee kestävää. Patjojen jousissa käytetään taas ruotsalaista terästä, täytteenä kumipuusta saatavaa lateksia ja verhoilussa tiheälankaista puuvillaa.
Koko DUX-valikoima tarjoaa mukavuutta ja yksilöllisyyttä – aina matalaprofiilisesta DUX 1001:stä ylelliseen DUX Xclusiveen, jossa on säädettävä ristiselän tuki. Yritys on saanut toteutettavakseen arvostetetuja hotelliprojekteja, kuten Grand Hôtel Tukholmassa. Lisäksi monet boutique-hotellit ovat valinneet DUXin toimittajakseen, kuten Kööpenhaminan The Audo ja ruotsalainen Pater Noster, jossa vieraat voivat loikoilla kustomoidussa ulkosängyssä tähtitaivaan alla.
"Hotelliala on meille erittäin tärkeä ja olemme ylpeitä yhteistyökumppaneistamme", toteaa Kevin Slade, Next Gen -yrityksen johtaja. Hän paljastaa, että 14 vuotta sitten konserni jopa avasi oman hotellin Malmöhön ymmärtääkseen paremmin, mitä hotellin omistajana toimiminen tarkoittaa. DUXIANA toimii tänään ideahautomona ja kunnioittaa menneisyyttä esitellen samalla tulevaisuuden tuotteita. Osa niistä paljastetaan numerossa 106. Pysy kuulolla.
Lue artikkeli täältä
Aiheeseen liittyvää
PASCAL-KASETTIJÄRJESTELMÄ
Mukauta oma puolesi sängystä itsellesi sopivaksi
Tutustu sänkyvalikoimaamme
Tutustu kaikkiin sänkyihin
Tutustu sänkyvalikoimaamme
Kokeile liikkeessä
Etsi lähin liikkeesi
Kokeile liikkeessä